Deep Dive Diak Romako: Taustasta riippumatta – yhdenvertaisemman työelämän puolesta

23.5.2023

Diakonia-ammattikorkeakoulun Romako-hankkeeseen haluttiin syksyllä 2022 luoda kampanja, jolla edistetään muutosta kohti yhdenvertaisempaa työelämää Suomessa. On valitettava tosiasia, että romanit kohtaavat edelleen ennakkoluuloja ja syrjintää työelämässä. Ilmiö on olemassa siitä huolimatta, että romanien koulutustaso ja ammatillinen osaaminen ovat kasvaneet valtavasti viime vuosien aikana. Tavoitteena oli tuoda romanien potentiaalia työvoimana sekä edesauttaa työnhakijoiden yhdenvertaista kohtelua.

– Olimme aikaisemmin perustaneet työnantajapoolin. Kampanjalla keräsimme tähän hakupalveluun työnantajia, jotka ovat valmiita palkkaamaan romaneja yritykseensä. Halusimme saada hakupalvelulle näkyvyyttä samalla, kun kasvatamme tietoisuutta aiheesta, kertaa Diakin projektijohtaja Katri Perho.

– Ajatus kampanjasta syntyi meillä sisäisesti, koska romaniopiskelijat olivat turhautuneita sekä harjoittelupaikkojen löytämiseen että työnsaannin vaikeuteen. Syksyllä otimme kumppaniksemme SEKin, jonka kanssa lähdimme kehittämään kampanjaideaa eteenpäin, Perho jatkaa.

Tutkimus ja hylkäyskirjeet

Taloustutkimuksella teetettiin tutkimus, jolla selvitettiin työnantajien asenteita romaneja kohtaan. Perho ja Romakon asiantuntija Tamara Åkerlund kertovat, että tutkimuksen hätkähdyttävät tulokset herättivät julkista keskustelua ja toivat esiin juuri niitä epäkohtia, johon haluttiin tarttua.

– Kampanjan saamasta palautteesta on tullut ilmi yllättyneisyys siitä, että 5 % yrityksistä ei edelleenkään palkkaisi romanitaustaista henkilöä töihin, Perho kertoo.

Tutkimuksen julkistusta täydennettiin luovalla kampanjalla, jonka perusidea oli palauttaa romanien saamia hylkäyskirjeitä työnantajayrityksiin ja kertoa samalla Romakon työnantajapoolista.

– Halusimme tempauksen avulla kutsua työnantajia mukaan työnantajapooliin, mikä toisi konkretiaa yhdenvertaisuuden edistämiseen. Saimme mukaan useampia romaninuoria keräämään hylkäyskirjeitä, joita lopulta lähetettiin lähes 300 kappaletta, Perho kertoo.

SEK saa kiitosta avoimuudesta sekä vilpittömästä tahdosta olla mukana tekemässä hyvää.

– Koko tiimi oli mukana alusta asti sydämellään. Meidät haluttiin pitää suunnittelussa vahvasti mukana ja kampanja haluttiin tehdä oikeista syistä, Åkerlund kertaa.

Kohti tulevaisuutta positiivisuuden kautta

Perho kertoo, että Taustasta riippumatta -kampanjan rakentaminen oli taiteilua kahden välillä: toisaalta tilanne on romanien näkökulmasta edelleen haastava ja toisaalta taas kehitys on mennyt harppauksia hyvään suuntaan. Romako haluaa luoda uskoa tulevaan ja siihen, että asiat muuttuvat vieläkin parempaan suuntaan.

– Pitää muistaa iso kuva ja miten paljon asiat ovat parantuneet viimeisten parin vuosikymmenen aikana. Vaikka työ on kesken, niin suunta on oikea.

Tätä mieltä on myös Åkerlund.

– Haluamme ennen kaikkea kannustaa romaninuoria hakemaan opiskelemaan ja luoda heille uskoa työllistymisen mahdollisuuksiin. Jatkossa haluamme nostaa esiin esimerkkejä onnistuneista rekrytoinneista sekä uratarinoita. Romako-hanke on alun perinkin perustettu nimenomaan koulutusta tukemaan, ja tässä olemme jo nyt nähneet onnistumisia. Pelkästään Diakiin on tällä hetkellä romanitaustaisia hakijoita todella paljon.

– Tavoitteena on pitää jatkossa yllä positiivista viestintää ja vähentää sitä negaatiota, mikä aiheeseen usein liittyy. Nyt, kun konkreettinen muutos on saatu alulle, niin tätä pitää jatkaa, päättää Perho.

Lue lisää Taustasta riippumatta -kampanjasta
http://31.217.192.180/~sekfi/tyot/taustasta-riippumatta/
SEK logo

Tilaa uutiskirje

Oy SEK Ab
John Stenbergin ranta 2
00530 Helsinki, Finland
info@sek.fi
+358 9 695 71