Deep Dive Visit Finland: Masterclass of Happiness – Suomi maailmankartalle onnellisuuden avulla

Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi jo seitsemän kertaa peräkkäin, mikä tekee Visit Finlandista luontevan onnellisuuden puolestapuhujan. Onnellisuus onkin ollut yksi brändinrakennuksen kulmakiviä, jonka varaan Visit Finland on systemaattisesti rakentanut Suomen matkailumarkkinointia jo usean vuoden ajan. Mutta pelkkä puhe ja ajatus onnellisuudesta ei yksin riitä, globaalissa markkinassa erottuminen on suuren työn, hyvien ideoiden ja tekojen takana.

- Visit Finlandin brändiytimessä on, että haluamme tarjota Suomessa käyville matkailijoille elämyksiä ja syvempiä kokemuksia – tutustumista suomalaiseen elämäntapaan ja sitä myöten ripauksen suomalaista onnellisuutta kotiin vietäväksi, kertoo Visit Finlandin Head of Marketing Virva Katajala.

Suomi on haastaja matkailubrändien maailmassa, jossa se kilpailee näkyvyydestä, tunnettuudesta ja matkailijavirroista suosittujen matkailumaiden kanssa. Katajala kertoo, että kansainvälisen median huomion herättämiseksi ja Suomen tunnettuuden nostamiseksi matkailumaana onnellisuuteen oli löydettävä uusi ja tuore näkökulma.

- Idean piti pohjautua todellisuuteen ja aitoon tarpeeseen. Ajatusta onnellisuuden teemasta oli hauduteltu jo pidempään, mutta koronavuosilta löytyi oikea kulma, johon tarttua. Kävi ilmi, että eristyksen keskellä ihmiset olivat jossain määrin unohtaneet onnellisuuden tunteen. Onnellisuuspuutokseen vastaaminen ja onnellisuuskokemuksien löytämisen piti olla alusta asti ajattelua ohjaavia tekijöitä. Liikkeelle lähti idea siitä, että jokainen voi oppia suomalaista onnellisuutta. Näin syntyi Masterclass of Happiness, Katajala jatkaa.

Kampanjassa kuka tahansa sai hakea onnellisuuskurssille, johon valittiin raadin toimesta mukaan neljätoista hakijaa. Tämä kurssi järjestettiin Suomessa kesällä 2023. Saman vuoden syksyllä lanseerattiin kaikille avoin ja ilmainen Masterclass of Happiness -verkkokurssi. Sen tarkoitus on inspiroida ja auttaa ihmisiä ympäri maailman löytämään oma sisäinen onnellisuutensa suomalaisista aineksista.
Jaa

Historian menestyksekkäin kampanjakokonaisuus oli tiimityötä

Kampanjan alku yllätti kaikki. Lanseeraus tapahtui keväällä 2023, ja laajan, kansainvälisen medianäkyvyyden ansiosta kampanja sai hetkessä yli 150 000 hakemusta ympäri maailman. Kampanja tavoitti ihmisiä yli 190 maasta, vaikka PR-työtä tehtiin aktiivisesti vain yhdeksässä maassa. Taktinen päätös lanseerata kampanja juuri viikkoa ennen onnellisuustutkimuksen julkaisua oli sekin toimiva ratkaisu – tutkimus ja kampanja ruokkivat toinen toisiaan hienosti.

- Korostan tiimityön merkitystä onnistumisen kannalta – kaikki pelasivat koko ajan yhteen maaliin. Huomasimme jo matkan alussa, että nyt ollaan tekemässä jotain uutta ja ainutlaatuista. Yllättävän suosittelijan saimme myös supertähti Kourtney Kardashianista, joka kertoi kurssista 224 miljoonalle Instagram-seuraajalleen. Matka oli pitkä ja täynnä erilaisia käänteitä, ja sitä oli kivaa tehdä yhdessä, Katajala toteaa.

Kampanjakokonaisuus on ollut Visit Finlandin koko historian menestyksekkäin, ylittäen kaikki odotukset laadukkaalla globaalilla medianäkyvyydellään. Kampanjalla tavoitettiin yli 11 miljardia ihmistä ja ansaitun median arvo ylitti 165 miljoonaa. Yksi Yhdysvaltojen suurimmista uutiskanavista, ABC News, teki kampanjasta kansainvälisen tv-dokumentin nimeltä Lessons from the 'World's Happiest Country': Inside Finland's Happiness Masterclass. Kampanjan aikana ja sen jälkeen Visit Finlandin verkkosivuston kävijämäärät sekä seuraajamäärät sosiaalisen median kanavissa ovat myös kasvaneet merkittävästi.

Onnellisuusteema on viimeistään nyt Suomen matkailualalle yhteinen. Eri toimijat ovat myös yhä enenevissä määrin alkaneet viestiä onnellisuudesta omien kanaviensa kautta.

- Matkailukenttä on sitoutunut onnellisuuden teemaan. Onnellisuutemme ei ole mitään ihmeellistä: se on asia, jonka kukin matkustaja voi kokea Suomessa omalla tavallaan. Nykypäivän matkailijat etsivät merkityksellisiä kohtaamisia ja kurkistuksia paikalliseen elämäntapaan. Onnellisuutta kannattaa pitää esillä ja sen puolesta kampanjoida jatkossakin, Katajala summaa.
SEK logo

Tilaa uutiskirje

Oy SEK Ab
John Stenbergin ranta 2
00530 Helsinki, Finland
info@sek.fi
+358 9 695 71