Milloin viimeksi otit kunnolla turpaan?

11.6.2024

Oletko lähiaikoina joutunut miettimään, mikä meni pieleen? Hyvä. Älä anna sen tuomien oppien valua hukkaan.

Ex-jalkapalloilija Paolo Maldinia pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista puolustajista. Vuonna 2009 uransa päättänyt italialainen voitti urallaan yhteensä 25 pokaalia, mutta silti hän kutsuu itseään ”historian suurimmaksi luuseriksi”.

Maldini perustaa kommenttinsa hävittyjen finaalien määrään, joita pelaajan taipaleelle mahtui lukuisia. Häviäjän leima pinttyi mieleen entistä tiukemmin, kun hän päätti olla osallistumatta vuoden 2006 MM-kisoihin. Italia marssi tuolloin mestaruuteen.

Vaikka Maldinin itseruoskinta on yliampuvaa, sisältyy hänen ajatteluunsa silti kosolti viisautta. Häviäminen opettaa nöyryyttä, mikä on pitkässä juoksussa välttämätöntä. Sen mukanaan tuoma itsetutkiskelu on parasta lääkettä ylimielisyyttä ja mukavoitumista vastaan.

Myös George Clooney on puhunut häviämisen merkityksestä. Näyttelijä-ohjaajan mukaan voittaminen ei ole opettanut hänelle mitään. Kaikki tärkeimmät oivallukset ovat syntyneet epäonnistumisten hetkillä, kun hän on joutunut reflektoimaan tekemistään ja valintojaan.

Kukaan ei toki tietoisesti halua epäonnistua, mutta on väistämätön fakta, ettei kukaan tallusta elämässä voitosta voittoon. Aallonpohjassa helpoin ratkaisu on painaa pää puskaan, keksiä tekosyitä tai vakuuttaa itselle, että syy oli jonkun toisen. Tämä polku kuitenkin vie väistämättä umpikujaan – ennemmin tai myöhemmin. Olennaista on sen sijaan se, mitä tappioista kerää mukaansa.

Eron voittamisen ja häviämisen välillä voi loppujen lopuksi tiivistää yhteen asiaan: voittajat jaksavat yrittää vähintään yhden kerran enemmän. Kärsimys jalostaa, ja vaikka epäonnistumisen analysointi tuntuisi kuinka korventavalta, se kannattaa. Vain siten on mahdollista ottaa seuraava askel ja kehittyä entistä paremmaksi versioksi itsestään.

Aika ajoin on siis syytä kysyä itseltä, milloin viimeksi otit henkisesti päin pläsiä ja minkä arvokkaan opin se sinulle antoi?

Janne Malinen
Client Director
SEK logo

Tilaa uutiskirje

Oy SEK Ab
John Stenbergin ranta 2
00530 Helsinki, Finland
info@sek.fi
+358 9 695 71