Mitä pitää oppii, et elämässä pärjää?
2.9.2021
Somessa tuli jokin aika sitten vastaan erään julkkiksen haastattelu, jossa kysyttiin, mitä neuvoja hän antaisi 20-vuotiaalle itselleen. Vaikka itse kysymys on aavistuksen kulunut, sallin itselleni hetken mielijohteesta luvan pohtia aihetta. Yhden ohjeen sijaan päähäni tupsahti useampi asia, joita nuori Janne olisi saattanut kaivata työuran alkumetreillä.
En oikeastaan koskaan nähnyt itseäni töissä viestintätoimistossa. Lapsena halusin poliisiksi (kuten liki kaikki pojat, ainakin 80-luvulla) ja teini-iässä jostain käsittämättömästä syystä näyttelijäksi. Sisällä liekehti luomisen vimma ja palo tehdä jotain merkityksellistä, joten päädyin opiskelemaan yleistä kirjallisuustiedettä – päällimmäisenä ajatuksena, että minusta tulisi toimittaja. Ja ehkä kirjailija.
Toimittaja minusta hetkeksi tulikin, kunnes sattuman oikusta päädyin harjoittelijaksi pieneen viestintätoimistoon – ja sille tielle jäin.
Nyt takana on yli kymmenen vuotta viestinnän parissa. Mitä olen tänä aika oppinut? Yhtä sun toista: enemmän kuin pystyn muistamaan ja paperille mahtuu. Mutta aloitetaan nyt jostain.
Jos olisin opiskeluaikana saanut kuulla, että olen nelikymppisenä töissä SEKissä, olisin varmasti rehahtanut nauruun. Ensinnäkin siksi, että ala vaikutti humanistista kovin kaukaiselta, ja toisekseen, ettei brainstormaaminen ja kreaaminen bränditoimistossa olisi kitkatta mahtunut maailmankuvaani. Siinäpä ohje numero yksi: älä koskaan ylenkatso tai sulje mitään mahdollisuuksia pois. Elämä yllättää ja iän myötä asiat ovat vähemmän mustavalkoisia.
Viestintätoimistoon ei siis päädytä ainoastaan viestintää opiskelemalla. Humanistit lienevät seuraavaksi suurin ryhmä, joista itse olen törmännyt muun muassa teologeihin, sosiologeihin sekä kieli- ja ravintotieteilijöihin. Opinahjon tai pääaineen sijaan tärkeintä on kiinnostus ottaa asioista selvää ja oppia uutta. Lisäksi laaja yleissivistys sekä luovuus ovat ehdottomia plussia.
Television piti tappaa radio ja kuvan kirjoitettu sana – videon nyt viimeistään. Vaan kuinka kävikään? Vaali siis terävää kynää, lue ja rakastu (uudestaan) kielioppiin, sillä ilman kirjoitustaitoa ei alalla pärjää. Ilmaisu ei ole järin uskottavaa, jos teksti on täynnä Suomen kielisiä kirjoitus vihreitä.
Kirjoittaminen on itsenäistä puurtamista, mutta työ viestintätoimistossa on paljon muutakin. Ja se kaikki muu on ennen kaikkea tiimityötä. Me SEKissä kutsumme yhteisöämme susilaumaksi ja lauman voima piilee sen yhtenäisyydessä. Kyse ei ole siitä, kuinka hyvä lauman yksi jäsen on, vaan miten hyviä yksilöt ovat yhdessä ja kuinka he vahvuuksillaan tukevat toisiaan. Sooloilemalla ei kukaan pötki pitkälle.
Viimeinen, muttei vähäisin neuvo on, että vaikka olisit kuinka hyvä, älä odota olevasi täydellinen. Ala opettaa konkareillekin uutta joka päivä. Kuten elämässä muutenkin, muista kultainen keskitie, sillä itsekritiikki on hyvä renki, mutta huono isäntä. Ole siis itsellesi armollinen ja ota kärsivällisesti vastaan saamasi neuvot ja vinkit. Hyviä asioita tapahtuu niille, jotka malttavat odottaa.
Janne Malinen
Client Director
En oikeastaan koskaan nähnyt itseäni töissä viestintätoimistossa. Lapsena halusin poliisiksi (kuten liki kaikki pojat, ainakin 80-luvulla) ja teini-iässä jostain käsittämättömästä syystä näyttelijäksi. Sisällä liekehti luomisen vimma ja palo tehdä jotain merkityksellistä, joten päädyin opiskelemaan yleistä kirjallisuustiedettä – päällimmäisenä ajatuksena, että minusta tulisi toimittaja. Ja ehkä kirjailija.
Toimittaja minusta hetkeksi tulikin, kunnes sattuman oikusta päädyin harjoittelijaksi pieneen viestintätoimistoon – ja sille tielle jäin.
Nyt takana on yli kymmenen vuotta viestinnän parissa. Mitä olen tänä aika oppinut? Yhtä sun toista: enemmän kuin pystyn muistamaan ja paperille mahtuu. Mutta aloitetaan nyt jostain.
Mitä pitää tietää, et joku duuniin värvää?
Jos olisin opiskeluaikana saanut kuulla, että olen nelikymppisenä töissä SEKissä, olisin varmasti rehahtanut nauruun. Ensinnäkin siksi, että ala vaikutti humanistista kovin kaukaiselta, ja toisekseen, ettei brainstormaaminen ja kreaaminen bränditoimistossa olisi kitkatta mahtunut maailmankuvaani. Siinäpä ohje numero yksi: älä koskaan ylenkatso tai sulje mitään mahdollisuuksia pois. Elämä yllättää ja iän myötä asiat ovat vähemmän mustavalkoisia.
Viestintätoimistoon ei siis päädytä ainoastaan viestintää opiskelemalla. Humanistit lienevät seuraavaksi suurin ryhmä, joista itse olen törmännyt muun muassa teologeihin, sosiologeihin sekä kieli- ja ravintotieteilijöihin. Opinahjon tai pääaineen sijaan tärkeintä on kiinnostus ottaa asioista selvää ja oppia uutta. Lisäksi laaja yleissivistys sekä luovuus ovat ehdottomia plussia.
Television piti tappaa radio ja kuvan kirjoitettu sana – videon nyt viimeistään. Vaan kuinka kävikään? Vaali siis terävää kynää, lue ja rakastu (uudestaan) kielioppiin, sillä ilman kirjoitustaitoa ei alalla pärjää. Ilmaisu ei ole järin uskottavaa, jos teksti on täynnä Suomen kielisiä kirjoitus vihreitä.
Kirjoittaminen on itsenäistä puurtamista, mutta työ viestintätoimistossa on paljon muutakin. Ja se kaikki muu on ennen kaikkea tiimityötä. Me SEKissä kutsumme yhteisöämme susilaumaksi ja lauman voima piilee sen yhtenäisyydessä. Kyse ei ole siitä, kuinka hyvä lauman yksi jäsen on, vaan miten hyviä yksilöt ovat yhdessä ja kuinka he vahvuuksillaan tukevat toisiaan. Sooloilemalla ei kukaan pötki pitkälle.
Viimeinen, muttei vähäisin neuvo on, että vaikka olisit kuinka hyvä, älä odota olevasi täydellinen. Ala opettaa konkareillekin uutta joka päivä. Kuten elämässä muutenkin, muista kultainen keskitie, sillä itsekritiikki on hyvä renki, mutta huono isäntä. Ole siis itsellesi armollinen ja ota kärsivällisesti vastaan saamasi neuvot ja vinkit. Hyviä asioita tapahtuu niille, jotka malttavat odottaa.
Janne Malinen
Client Director
