SEK – Luovan tien rakentaja jo 90 vuotta

16.1.2025

Ote SEKin henkilökuntaoppaasta vuodelta 1967:
“SEK perustettiin vuonna 1935 välittömästi suuren lamakauden jälkeen. Perustajat Suhonen, Erkelenz ja Knuus olivat mainospiirtäjiä ja alkuaikoina toimittiin ateljeena, ja somistamona sekä kaupallisia yrityksiä että mainostoimistoja palvellen. Sotaa edeltäneenä aikana tapahtui vähitellen edistymistä, mutta selviä tavoitteita ja ohjelmaa ei ollut, joten kovin suurta nousua ei tapahtunut.

Vuosi 1941 oli käännekohta SEKin historiassa. Silloin kutsuttiin Aarne Salomaa vaikeuksiin joutuneen SEKin toimitusjohtajaksi. Johdon kaupallisen ja yleisen mainoskokemuksen turvin alkoi muuttuminen ateljeesta mainostoimistoksi. SEK omaksui uuden ajattelun mainonnan tekemisessä. Ei tyydytty tekstien kirjoittamiseen ja mainosten välittämiseen vaan syvennyttiin myynnin kysymyksiin. Niin alkoi SEKin nousu johtavaan asemaan suomalaisessa mainostoimistomaailmassa.”
Jaa

Ikonisia sinivalkoisia brändejä rakentamassa vuodesta 1935

SEK on ollut mukana rakentamassa ikonisia sinivalkoisia brändejä pitkään – pidempään, kuin mikään toinen toimisto Suomessa. Eikä näitä toimistoja montaa maailmassakaan ole. Ilman meidän luovuuttamme ja työtämme moni suomalainen menestystarina olisi jäänyt syntymättä.

Mikään menestystarina ei synny itsestään. Siihen tarvitaan ihmisiä, jotka pohjustavat tietä ja näyttävät suuntaa. Meidän luova tiemme alkoi vuonna 1935, kun perustajamme Suhonen, Erkelenz ja Knuus perustivat ateljee SEKin. Siihen päälle on satojen eri ihmisten toimesta vuosikymmenten saatossa rakennettu valtavasti kerroksia, risteyksiä, uusia kaistoja, siltoja.

Näinä vuosikymmeninä meitä on vienyt eteenpäin luovuus, intohimo ja uudistuminen. SEKissä ei todellakaan odotella, että tekisikö joku muu tämän ensin. Vahvalla historialla ei porskutella kovinkaan pitkään, vaan jokainen uusi vuosi, jokainen uusi asiakas, jokainen uusi projekti ja jokainen uusi työ tehdään aina sillä samalla intohimolla ja luovuudella, kuin millä Suhonen Erkelenz ja Knuus aikoinaan. Tällä luovalla tiellä ajattelimme jatkaa seuraavatkin 90 vuotta.

Tästä alkaa juhlavuotemme, jonka ohjelmaan kuuluu niin historiavälähdyksiä, tapahtumia, tulevaisuuteen katsomista kuin juhlintaakin. Sinut on kutsuttu mukaan.

Onnea SEK, 90 vuotta!
SEK logo

Tilaa uutiskirje

Oy SEK Ab
John Stenbergin ranta 2
00530 Helsinki, Finland
info@sek.fi
+358 9 695 71