Tekoälyn hiljainen vallankumous
Sosiaalisen median alustat hyödyntävät jo tekoälyä monin tavoin. Tekoälyä käytetään käyttäjien mielenkiinnon mukaisten sisältöjen suosittelemiseen, mainonnan kohdentamiseen, trendien seuraamiseen ja sisällön moderointiin. Lisäksi tekoäly parantaa sosiaalisen median turvallisuutta esimerkiksi estämällä roskapostia ja autentikoimalla käyttäjiä.
Tekoälyn avulla voidaan tunnistaa suosittuja ja sitouttavimpia sisältöaiheita, parhaita julkaisuaikoja ja avustaa sisällön suunnittelussa sekä tuotannossa luomalla automatisoituja sisältöjä. Lukuisat sosiaalisen median kanavat tuovatkin nyt sisällöntuottajien avuksi kilvan omia tekoälypohjaisia työkalujaan ja ominaisuuksia osaksi sovelluksia. Kirjo on valtava aina generatiivisten kuvien taustojen rakentamisesta kokonaisten biisien ja
videoiden tekemiseen pelkän tekstin perusteella. Odotamme jo uteliaina, milloin pääsemme käyttämään näitä myös Suomessa monen ollessa vielä testausvaiheessa rajatuilla markkinoilla. Erityisesti
TikTokissa omien biisien luominen tekstin perusteella tarjoaisi yrityksille mahdollisuuden luoda jopa omia viraalihittejä sovelluksessa. Tai vähintään laajentaisi musiikinkäyttömahdollisuuksia rajallisen musiikkikirjaston rinnalle käyttöoikeuksien näkökulmasta.
Vaikka tekoälytyökaluja on jo moneen lähtöön, sisällön validointi ja näkemyksellisyys säilyvät edelleen tärkeinä. Ohjelmat eivät korvaa aitoa ihmistä, empatiaa ja luovuutta, joka tekee sisällöstä merkityksellistä ja vaikuttavaa. Ihminen varmistaa sisällön laadukkuuden, yrityksen ja brändin tone of voicen. Yritykset ovat edelleen vastuussa sisällöstä ja julkaisemisesta.
Mitkä sisältötrendit ohjaavat ostopäätöksiä vuonna 2024?
Pinterest Predicts 2024 -raportti tarjoaa ainutlaatuisen näkymän kuluttajien mieltymyksiin. Se perustuu 428 miljoonan Pinterest-käyttäjän hakutuloksiin ja paljastaa, mitä he etsivät liittyen heidän seuraavaan elämänvaiheeseensa.
Raporttia kutsutaan englanniksi "a-not-yet-trending-report", mikä viittaa siihen, että aiheet eivät välttämättä ole suosittuja juuri nyt, mutta ne voivat pian nousta trendeiksi. Markkinoijille tämä on arvokas työkalu, sillä se kokoaa yhteen käyttäjien hakutulokset eri kategorioista, kuten kauneudesta, muodista, matkustamisesta, viihteestä, ruoasta ja juomasta sekä kodista, finanssipalveluista ja harrastuksista. Seuraamalla hakutuloksia kategorioittain saadaan käsitys käyttäjien kiinnostuksenkohteista ja mahdollisista nousevista trendeistä.
Sosiaalisen median näkökulmasta tämä on erityisen mielenkiintoista, koska oli kyseessä mikä ala tahansa, organisaatio voi hyödyntää Pinterest Predicts -raporttia oman alansa nousevien teemojen tutkimiseen. Näin voidaan selvittää, mitä käyttäjät etsivät ja millaisia hakusanoja he käyttävät. Tämä mahdollistaa somesisältöjen tuottamisen vastaamaan näitä trendejä.
Pinterestin markkinointijohtaja kertoo
Social Minds -podcastissa, että yleisesti ottaen näemme siirtymisen minimalistisesta estetiikasta ja Y2K-trendeistä kohti voimakkaammin 70-luvun innoittamaa maximalismia ja “more is more” -ajatusmaailmaa.
Tässä muutama poiminta huomisen trendejä ennustavasta Pinterest Predicts-raportista.
Kauneus:
Blue Beauty
Aquamarine-vibat tekevät paluun kauneusmaailmassa, kun Gen Z ja milleniaalit löytävät tapoja yhdistää tämän 60-luvun trendin osaksi päivittäistä kauneusilmettään. Hakutuloksissa on havaittavissa kasvua esimerkiksi "Fun blue nails" (+260 %) ja "Aqua makeup look" (+100 %). Mieti, miten kauneusbrändi tai kauneustuotteita myyvä yritys voisi hyödyntää tätä trendiä omassa markkinoinnissaan.
Harrastukset ja kiinnostuksen kohteet:
Be Jelly
Vuoden 2024 yksi suurimmista ennustetuista trendeistä liittyy meduusoihin, ulottuen kauneudesta kodinsisustukseen ja couture-muotiin. Hakutuloksissa nousevat erityisesti esiin "Jellyfish haircut" (+615 %) ja "Blue jellyfish" (+155 %). Jellyfish-hiustyyli nähtiin rohkeimpien keskuudessa jo vuonna 2023, joten nähtäväksi jää, ottaako tämä trendi enemmän jalansijaa tänä vuonna. Jos toimisin kampaajana tai kampaamoalalla, harkitsisin vahvasti, miten voisin markkinoida "jellyfish-hiustenleikkauksia". Muutaman somessa jaetun videon lisääminen yrityksen IG Reelsiin tai TikTokiin ei olisi hullumpi idea.
Wellbeing:
Big Talk
Hyvinvoinnin saralla huomio kiinnittyy entistä voimakkaammin yhteyden luomiseen kaikissa ihmissuhteissa. Gen Z ja milleniaalit paneutuvat suuriin kysymyksiin, jotka auttavat syventämään yhteyttä. Hakutuloksissa näkyvät erityisesti "Questions for couples to reconnect" (+480 %) ja "Hot seat questions" (+825 %). Riippumatta organisaatiosi liiketoiminta-alueesta, hyppää mukaan tähän trendiin, kun pyrit luomaan syvempiä suhteita yleisöösi. Ole vuorovaikutuksessa ja käy avointa keskustelua heidän kanssaan.
Lue koko raportti
täältä ja anna sen toimia inspiraationa brändinne somesisältöjä suunnitellessa!