Kun aloitin alalla noin 16 vuotta sitten, minulle kerrottiin, että pitää kestää painetta ja että parhaat ideat, ne syntyvät usein kovan paineen alla. Sellaisilla hetkillä, kun nojaillaan itsekseen suihkuseinään epätoivoisena ja suunnittelijan tärkein työkalu (roskakori) on täytetty kymmenillä hiilen paloilla, joista ei timantiksi ole, vaikka miten paineistaisi. Absurdia, koska samaan aikaan minulle kerrottiin, että tämän alan ammattitauti on loppuun palaminen. No, hiiltähän siinäkin toki syntyy.
Totuin ajatukseen ja opin kestämään tuota painetta. Siitä tuli totuttu toimintamalli, osa prosessia. En nähnyt siinä mitään väärää, vaikka en viimehetken paineen tunteesta pitänytkään. Ja monesti paineen alla syntyikin niitä timantteja.
Mutta timantti on kulmikas ja äärimmäisen kova esine. Se on hiiltä, joka on puristunut yksinään kasaan jossain syvällä Mordorissa. Päätyy sieltä ehkä aikanaan hiottuna puolison sormeen – ja puolet niistäkin liitoista lopulta eroon. Kovin on siis yksinäinen elementti tuollainen timantti, josta voi nähdä kirkkaana oman kuvansa.
Helmi sen sijaan, se on toista maata. Helmi on kasvanut aaltojen alla, suojassa simpukan sisällä, turvassa kaikelta pahalta. Helmen muoto on valmiiksi täydellinen, pinta helmiäishohtoinen, mutta kenenkään peilikuvaa et siitä löydä. Maailman kaunein muoto ja hohto mielestäni.
Suurin ero timanttien ja helmien välillä on, että kun timantit puristuvat kasaan paineessa, helmet kasvavat. Helmi syntyy, kun kuoren ja vaipan väliin kiinnittyy vieras hiukkanen, jonka päälle kapseloituu vuorotellen aragoniittiä tai kalsiittia ja sarveisaineesta koostuvia kerroksia.
Timantti ja helmi ovat keskenään hyvin erilaisia ja edelleen eriarvoisessa asemassa. Kovaa timanttia pidetään useasti arvokkaampana. Helmi taas jää helposti jalkoihin, ei ole riittävän kärsimyksellistä käyttää kasvatettua helmeä ja se pyöreä muotokin on jotenkin liian pehmeä tässä kovassa markkinoinnin maailmassa. Pitää olla se saakelin timantti, joka on kovalla työllä kaivettu; verta, hikeä ja kyyneliä säästämättä.
Ei. Ei pidä.
Tällä alalla tarvitaan enemmän aragoniittia, kalsiittia ja sarveisaineita: Yhdessä saman pöydän ääressä käytyjä avoimia keskusteluja heti ideoinnin alkuvaiheessa ja koko tiimin voimin. Niin kasvatetaan helmiä.
Terveisiä helmitehtaalta ja idea-altaiden syvästä päästä,
Olli-Eemeli Hongisto,
Copywriter / Creative