Toimistolaisia kirjolla

Ruotsalainen toimittaja Clara Törnvall sai 42-vuotiaana autismidiagnoosin ja esikoiskirjassaan ”Naisia autismin kirjolla” hän käsittelee naisten tunnistamatonta autismia. En ole lukenut kirjaa vielä, mutta seurasin kesällä uutisointia siitä erityisellä mielenkiinnolla (pun intended!) Olenhan itsekin nainen autismin kirjolla. 80-luvulla kun minua tutkittiin, ei tyttöjen autismia vielä osattu tunnistaa. Autismin piirteisiin luettiin silloin empatiakyvyttömyys, mielikuvituksen ja abstraktin ajattelun puute, erityinen mielenkiinnonkohde esimerkiksi juniin tai arkkitehtuuriin. Minulla ei ollut mitään noista, päinvastoin.

Monilla autisminkirjon ihmisillä on esimerkiksi poikkeuksellisen vilkas mielikuvitus ja kyky ajatella ainutlaatuisen visuaalisesti. Perheessäni on autismia kolmessa, jollei jopa 4 sukupolvessa. Diagnoosilla ja ilman. Empatiakyvyttömyys on ehkä suurin väärinymmärrys mikä autisteihin liitetään. Sen ymmärtämiseksi suosittelen tutustumaan kaksois-empatiateoriaan. (”Double empathy problem” 2012, Damian Milton). Vaikeudet kommunikaatiossa ja empatian kokemisessa ovat kaksisuuntaisia. Ongelma ei ole siis vain, että autisti ei ymmärrä neurotyypillistä ihmistä ja osaa käyttäytyä odotusten mukaan, vaan yhtä lailla neurotyypillinen ihminen ei ymmärrä autistia, eikä osaa muokata omaa käyttäytymistään ja ajatteluaan tätä kohtaan. On kyse vuorovaikutuskumppaneiden molemminpuolisesta empatian kokemuksen epäonnistumisesta eli empatiakuilusta.

Uskallan väittää, että toimistoissa on paljonkin neuromoninaisuuteen kuuluvia ihmisiä. Diagnoosilla ja ilman. Niin myös asiakkaissa. Viime vuosina ihmiset ovat vihdoin alkaneet tulla ”kaapista ulos” tämän suhteen myös julkisuudessa, ja se on pelkästään hyvä asia. Erilaisuus on rikkaus, erilaisuudessakin. ADHD:sta on puhuttu jo pitkään ja nyt vihdoin keskustelu myös autismin kohdalla alkaa monimuotoistua. Autismia ei enää kuvata vain stereotypioiden kautta, kuten sademiestä ja Saga Norenia. YLE:n Kirjolla sarja oli avaus aiheeseen, mutta edelleen sortui hieman yksipuoliseen representaatioon. Hyvä heille, jotka kokivat tulevansa ohjelman ansiosta nähdyksi. Netflix sarjat kuten ”Rakkautta Autismin kirjolla” tuntuvat minusta kiusallisen eksklusiiviselta tirkistelyltä. Fiktiivisistä ”Autisti”-sarjoista inhokkini on monien rakastama Good Doctor, jossa neurotyypillinen näyttelijä esittää jälleen yhtä superälykkyydellä olemassaolonsa oikeutuksen lunastavaa autistia ja suosikkini A-typical, sarja missä on oivaltavasti ja aidon oloisesti rakennettu myös muut henkilöhahmot heidän omine, neurotyypillisine hankaluuksineen, jolloin sarjan autisminkirjolla oleva päähenkilö tuntuu lopulta olevan kaikkein mutkattomin hahmo.



Olen kokenut nämä viihteelliset sarjat hieman ärsyttäviksi juuri siinä, että autisminkirjon ihmiset ovat modernin friikkisirkuksen roolissa. Jos mainitsen olevani autisti, ihmiset mainitsevat yleensä jonkun tv-sarjan missä on autistinen hahmo, ja nyt olen heidän mielessään sitten päätynyt siihen viitekehykseen, minkä media heille luo. Jos ihmisillä on joku mielikuva autismista tietyn yksilön kautta, he eivät pysty erottamaan persoonan piirteitä aivojen erilaisesta käyttöjärjestelmästä, ja määrittelevät autismin hyvin pienen otannan kautta. Kärjistettynä esimerkkinä, jos tunnet autistin, joka on epäkohtelias, kaikki autistit ovat sinulle epäkohteliaita. Muttet koskaan ajattelisi, että jos tunnet yhden vasenkätisen ihmisen, joka on ilkeä, että kaikki vasenkätiset olisivat ilkeitä.

Autistina törmää jatkuvasti ableismiin. Neurotyypillisyyttä pidetään normaalina, mistä seuraa se, että neurokirjolla oleminen on ”ei-normaalia”. Autisminkirjolaisen kuuluu olla ulkopuolinen, erilainen ja normaalista poikkeava. Lähtökohtaisesti normaalia huonompi, ja poikkeustapauksissa normaalia kyvykkämpi jossain, mutta ei normaali. Tämä sama ajattelu koskee ihmisyyden kaikkia muotoja mitä marginalisoidaan. Autisti-sanaa käytetään slurrina tai sillä ihan vaan ”leikkisästi” kuvataan sosiaalisesti rajoittunutta tai introverttia henkilöä tai törttöilevää lemmikkiä vitsinä. ”Koirani on vähän autisti”, totesi minulle mies koirapuistossa ja nyökkäsi kohti paikallaan töröttävää koiraansa. ”Aijaa, minä olen autisti, niin miten mä kuvastan sun koiraa?” vastasin. Autisti ei ole adjektiivi. Eikä se ole mikään yksiselitteinen olomuoto. Ja kun tunnet yhden autistin, tunnet tasan yhden. Autisminkirjon piirteet eivät ole suoralla janalla mitattavissa, vaan ne ovat yksilöllisiä. Kuin valtavasta mikseripöydästä olisi säädetty erilaisia asetuksia, jotka vaan keskimäärin poikkeavat tyypillisestä. Ei normaalista, vaan keskiverrosta.

Siksi meillä markkinointitoimistoissa on myös tärkeä rooli representaation ja inklusiivisuuden kannalta. Itse näkisin komediasarjoja, mainoksia ja huumoria mieluummin fiktiivisillä karikatyyreillä tehtynä, kuin että oikeista ihmisistä tehdään tosi-tv viihdettä tai, että hahmosta tekee mielenkiintoisen vain hänen neurologinen poikkeavuutensa, joka on oikeasti vain yksi osa ihmisen persoonaa oikeassa elämässä. Autisminkirjon ihmisenä haluaisin nähdä enemmän sitä, että me emme erottuisi stereotypioina vaan yksilöinä. Ja isossa kokonaiskuvassa yksittäinen erilaisuutemme ei olisi se mihin kiinnitetään huomiota, vaan ihmisyyden kirjo alkaisi olla paremmin ymmärretty entistä värikkäämpänä normaalina. Empatiakuilujen välille tarvitsemme siltoja, halua ymmärtää toista, ja ymmärryksen myös siitä, että aina emme voi ymmärtää, mutta toinen ei ole sen takia vääränlainen.

Vaikka usein koen, että neurokirjosta on paljon hyötyä ja vahvuuksia työelämässä, on kuitenkin myönnettävä, että siitä syntyy myös haasteita. Markkinointitoimistojen työympäristöt ovat usein vilkkaita, nopeatempoisia ja vaativia. Avokonttorit, sosiaalinen ylikuormittuminen ja jatkuva muutos on erityinen haaste neurokirjolla olevalle, mutta jos ollaan ihan rehellisiä, ne ovat sitä myös neurotyypillisille. Ehkä neurokirjolainen onkin usein jonkinlainen kanarialintu kaivoksessa, jonka avulla voidaan kehittää myös työyhteisön prosesseja kaikille paremmiksi. Ehkä neurokirjon hyväksyminen normaaliudeksi ja avoin keskustelu siitä luo monimuotoisuutta ja avoimuutta markkinointitoimistoissa ja asiakastyössä, ja yhä useampi huomaa itsestäänkin omia erityisiä piirteitä ja ymmärrystä toista ihmistä kohtaan. Kuten Fazerin patukat sanovat, Erilaisuus on makeeta, koska kaikissa on jotain hyvää.

Ohessa vielä kokoelma muutamia linkkejä, mikäli aihe kiinnostaa:

Clara Törnvall sai aikuisena selityksen sille, miksi hän oli jopa pelännyt ihmisiä – Sitten hän löysi historiasta useita autismin kirjolla olleita naisia

Double Empathy Problem Wikipedia artikkeli avaa empatiakuilujen ongelman, ja antaa myös paljon kattavaa lisätietoa autistien perspektiivistä autismin tutkimuksessa

Autismiliiton sivuilta löytyy paljon artikkeleja. Mm. miten Autismia on pyritty ymmärtämään nykyään

Instagram, TikTok ja Linkedin sisällöissä hashtagit #actuallyautistic ja #neurodivergent