Liikenneturva

Ei mitään mutkuja

Mikä erottaa lapset aikuisista? Syksyisin ja talvisin lapsilla on jos jonkinlaista heijastinta ja heidät kyllä erottaa liikenteessä. Mutta toisin on aikuisten kanssa: pimeässä painellaan menemään vailla minkäänlaista näkyvyyttä. Päätimme Liikenneturvan kanssa, että tänä syksynä asia on toisin. Myös aikuisille pitää saada heijastimet.

Lähestyimme asiaa turhautumisen kautta

Lapsiperhearjessa aikuiset joutuvat jatkuvasti muistuttamaan lapsia samoista asioista uudelleen ja uudelleen. Milloin kyseessä on sään mukainen pukeutuminen, ruokailutilanteet tai heijastimet. Tilanteiden määrä on mittava ja se noudattaa aina samaa loppumattomalta tuntuvaa kaavaa, jossa selitysten määrä on aina maksimissa.

Vanhemmilla on tapana käydä vertaistukikeskusteluja toisten vanhempien kanssa lapsilta piilossa, on helpottavaa tietää, että tilanne on sama muissakin lapsiperheissä.

Käänsimme roolit toisin päin

Jos tilanne on hankala aikuisille, niin voisiko heijastimen käyttöä käsitellä samalla tavalla, mutta käänteisesti. Kun lapsia on vuosien ajan opetettu heijastimien käyttöön ja vanhemmat edelleen vaeltavat pimeydessä, saattaa lapsilla olla tarve vähän päästää ulos höyryjä ja hakea tukea kaltaisiltaan. On helpottavaa tietää, että tilanne on sama muissakin aikuisperheissä.

Liikkuvaa kuvaa ja tuttua dialogia

Syntyi Ei mitään mutkuja -kampanja, jonka dialogit ovat niin kovin tuttuja lapsiperhearkea eläville. Kirjoitimme erilaisia tilanteita, joissa tuttua keskustelua voisi käänteisesti käydä. Valitsimme niistä parhaat ja toteutimme onnistuneen castingin kautta säpäkkää dialogia niin liikkuvaan kuvaan kuin audioonkin. Jotenkin niin kovin tuttua, mutta silti niin uutta. Kampanja toistui myös ulkomainonnassa ja vietiinpä pieni pala siitä kotiinkin lapsille tuttujen palkinto-tarrajärjestelmän muodossa.
SEK logo

Tilaa uutiskirje

Oy SEK Ab
John Stenbergin ranta 2
00530 Helsinki, Finland
info@sek.fi
+358 9 695 71